Opetushoitola Nuppu Oy

Opetushoitola Nuppu Oy

Jaa

Opetushoitola Nuppu tarjoaa kosmetologi opiskelijoiden tekemiä hoitoja edulliseen hintaan.

08/10/2026

Ei taida olla olemassa sanoja, jotka riittäisivät kuvaamaan tätä tunnetta. 😭❤️

Nämä sanat merkitsevät minulle paljon enemmän kuin niiden kirjoittaja osaa ehkä koskaan edes ymmärtää. ❤️

Viime aikoina olen ollut aika väsynyt. En pelkästään fyysisesti, vaan ennen kaikkea henkisesti. On ollut hetkiä, jolloin olen kadottanut sen tunteen, miksi teen tätä työtä. Miksi annan itsestäni niin paljon. Miksi jatkan silloinkin, kun tuntuu, ettei enää oikein jaksaisi.

Ja sitten tulee tällainen hetki. ❤️😭

Tänään sain opiskelijaltani hänen viimeisenä päivänään läksiäislahjan, joka kosketti suoraan sydämeen. Sellaisella tavalla, että kyyneleitä oli mahdoton pidätellä. ❤️

Yhtäkkiä muistin taas, miksi teen tätä.

Miten valtavan suuri etuoikeus on saada olla osa toisen ihmisen matkaa. Saada kulkea hetki rinnalla, kannustaa, tukea ja uskoa toiseen silloinkin, kun hän ei ehkä vielä itse osaa.

Ja ennen kaikkea… saada toinen ihminen tuntemaan, että hän riittää juuri sellaisena kuin on. Että hänet nähdään, kuullaan ja hyväksytään. ❤️

Jos olen onnistunut antamaan edes yhdelle ihmiselle sellaisen tunteen, olen saanut aikaan jotain paljon suurempaa kuin osasin koskaan toivoa. 😭❤️

Tänään tämä opiskelija antoi minulle takaisin jotain, minkä olin hetkeksi kadottanut.

Muistutuksen siitä, että tällä työllä on merkitystä. Että minäkin olen ehkä onnistunut jättämään jonkun elämään jotain hyvää. ❤️

Joskus juuri silloin, kun oma jaksaminen on kaikkein vähimmillään, joku muistuttaa, miksi kannattaa jatkaa.

Tänään minä todella tarvitsin tämän. ❤️😭

Kiitos. Enemmän kuin osaan sanoiksi pukea. ❤️

08/10/2026

Kiitos😭❤️

04/10/2026

Synttäri tarjous🎂

Kaikki junior-tason hoidot 65€
Varaa aikasi 6.10 mennessä🤎🍁🍂

03/10/2026

2.10.-6.10. Välisenä aikana varatut junior-tason hoidot Vain 65€🔥
Hyötysi on parhaimmillaan yli 29%🔥

Juhlitaan siis myöhästyneitä 4-v synttäreitä🎂🎁🥂

Photos from Opetushoitola Nuppu Oy's post 02/10/2026

Uuups.

Unohdin, että meillähän oli syyskuussa 4-v synttärit
🎂😅

Kaikki JUNIOR- tason hoidot 65,00€ ( tai alle)
Varaa aikasi 2.10-6.10 välisenä aikana.
Etusi on parhaimmillaan yli 29%🔥🔥🔥🔥

Tervetuloa❤️

❤️:lla Milla

Photos from Opetushoitola Nuppu Oy's post 01/10/2026

Olisi ihana kuulla, miksi juuri sinä olet osa meitä?

Mikä tunne saa sinut tulemaan meille uudelleen? ❤️

❤️:lla Milla

Photos from Opetushoitola Nuppu Oy's post 01/10/2026

Tule kokemaan Opetushoitola Nupun palvelu itse❤️

Olet arvokas❤️
Olet kaunis❤️
Olet tärkeä❤️

30/09/2026

Pop-up kirppis, hoitolan aukioloaikana⭐️
Tuu tekee löytöjä🤩

29/09/2026

Arvonta onnea⭐️

29/09/2026

No morjens, mitä asiakaspalautteita ollaan taas saatu🙏🏻❤️🔥
Tässä syyskuun palautteet, olkaa hyvä💪🏻

Kiitos❤️

Haluatko, että Yritys on listan kärjessä kategoriassa Kauneushoitola (Tuusula)?
Klikkaa tästä saadaksesi sponsoroidun listauksen.

Kategoria

Ota yhteyttä: Yritys

Puhelin

Osoite


AutoasemanKatu 1
Tuusula
04300

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Opetushoitola Nuppu Oy julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Tilaa

Kerromme, kun jotain tapahtuu kaupungissa Tuusula.